Jalkojen hoito, kynsi- ja ihomuutosten hoito, kynsien leikkuu

Teemme jalkojen perushoitoa ja hoidamme kliinisin keinoin kynsi- ja ihomuutoksia, oli syynä sitten sisäänpäin kasvanut kynsi, sienikynsi, paksuuntunut kynsi, känsä, kovettuma, syylä tai halkeilevat kantapäät.  Voit tulla meille myös leikkauttamaan varpaankyntesi.

Jalkojen perushoito

Teemme jalkojen perushoidon yksilöllisesti asiakkaan tarpeen mukaan. Tutkimme jalkojen kunnon ja teemme tarvittaessa tarkemman tutkimuksen peilillä. Palveluun voi kuulua esimerkiksi jalkojen kylvetys ja ihoalueiden kuten kovettumien, känsien ja muiden ihomuutosten hoito, tai esimerkiksi varpaan kynsien lyhennys ja ohentava hionta. Teemme myös jalkojen rasvaushierontaa ja opastamme asiakkaita jalkojen omahoitoon antamalla harjoitteita tai jalkineohjausta.

Kynnen sisään kasvu

Ohjaamme vinoon kasvaneet kynnet suorempaan kasvuun. Kynnen sisään kasvu on hyvinkin kivulias vaiva, joka kannattaa hoitaa nopeasti kuntoon.  Eikä vaivan aina tarvitse olla iso, kun se haittaa liikkumista: jo pikkuvarpaan vinoon kasvanut kynsi voi saada ontumaan.

Ennen oikaisun aloittamista selvitetään syy kynnen sisään kasvuun.  Joskus hoidoksi riittää kynsiuurteen puhdistaminen, kynsipiikin poisto tai kynsiuurteen eristäminen kuitukankaalla.

Tehokkain oikaisu tehdään kuitenkin jousihoidolla. Siinä teräslangasta muotoillaan kynsilevyn muotoinen jousi, joka taivutetaan kynnen malliseksi niin, että se istuu tasaisesti kynnen päällä. Kynsivallit saavat suojakseen eristeet. Jousi kiinnitetään riittävän löysällä akryylillä, joka muodostaa sileän ja sukkiin tarttumattoman jousipinnan. Jousta siirretään kynnen kasvun mukaan. 

Kynsisienen hoidot

Yleisin kynsisienen aiheuttaja on Trichophyton rubrum –niminen silsasieni. Ennen hoidon aloittamista kynnestä otetaan aina sieniviljely, jonka voi tehdä vaikkapa oman terveysaseman laboratoriossa. Vastauksen saaminen kestää 6-8 viikkoa.

Usein kynsisienen hoidossa päädytään perinteiseen hoitoon eli paikalliseen lääkitykseen. Tällöin kynsien hionta säännöllisesti jalkaterapeutin vastaanotolla on hyvä lisäapu. Meillä on välineet paksujen sienikynsien tehokkaaseen ohentamiseen ja muotoiluun.

Varpaankynsien leikkuu

Tutustu myös muihin palveluihimme:

Jalkaterapian arviointi

Jalkaterapian arviointi ja jalkojen
terveyden hoito

Lue lisää
Tukipohjalliset ja muut apuvälineet

Tukipohjalliset
ja muut
apuvälineet

Lue lisää
Ohjeet jalkojen omahoitoon

Ohjeet
jalkojen
omahoitoon

Lue lisää